Seuraava seikkailu: Kun adaptaatio päihittää alkuperäistekson (???)
Tähän mennessä käsittelemistäni sarjoista molemmat ovat olleet minulle enemmän tai vähemmän nostalgisia. Sherlock Koira on merkittävä osa varhaisnuoruuteni ikävuosia, ainakin kahdennettatoista ikävuottani. Maailman ympäri 80 päivässä oli sarja, joka tuli omina elinvuosinani vain kerran televisiosta. Silti se on yksi rakkaimmista lastenohjelmista, joita muistan katsoneeni. Seuraava sarja kuitenkaan ei sisällä samanlaista nostalgia-arvoa, päin vastoin. En ole kertaakaan nähnyt sitä alusta loppuun. Palataanpa jälleen kerran ajassa takaisin päin, tosin ei kovin kauas. Sen sijaan niinkin läheiseen vuoteen kuin 2019. Kesälomalla päätin sivistää itseäni ja lukea Alexander Dumasin kirjallisuuden klassikon: Kolme Muskettisoturia . Niinpä luin sen. Enkä erityisemmin pitänyt siitä. Kirjan mielenkiintoisin puoli oli historiallinen asetelma. 1600-luvun Ranska oli varsin villiä aikaa. Juonikin toimi, toki koko tiiliskivi koostui useista erillisistä juonikaarista, jotka toiset kiinno...