Väliaikahöpinää: teetauko sekä japanilaisia piirrettyjä

 

Hei! Pitkästä aikaa taas! Kirjoittelen tässä tällaista lyhykäistä postausta nyt muuten vain. Tämä on nyt tällainen väliaika ennen seuraavia seikkailuja, joten ota hyvä asento ja vaikka kuppi teetä (tai kahvia, jos et ole teen ystävä (tai kaakaota tai mitä lystäät, kuka minä olen mitään määräämään)).

Eli siis.

...

Earl grey on muuten hyvä teelaatu, juon sitä itse tällä hetkellä.

...

Hassua, miten moni nostalginen piirretty osoittautuu myöhemmin animeksi. Tällä väitteellä on helppo aloittaa sanaharkka piirretty- ja animeharrastajien keskuudessa. Animen määritelmästä liikkuu niin monenlaista värikästä tulkintaa. Joskus sanotaan, että anime on animea vain silloin, jos se on tehty sataprosenttisesti Japanissa. Tämä on vähän hassua, sillä luokittelu sulkee pois esimerkiksi eteläkorealaisiin manhwa-sarjoihin perustuvat animet. Tai monen Ghibli-elokuvan, joista monet perustuvat länsimaalaisiin kirjoihin. Toisinaan tuntuu, että vain sellaisia sarjoja/elokuvia pidetään animeina, joiden tyyli muistuttaa tyypillistä animea. Vaan mikä on tämä "tyypillinen anime"? Piirtotyylejä on laidasta laitaan ja se, että animena pidetään vain yleistä mielikuvaa vastaavia teoksia, sulkee pois laajan skaalan japanilaisten tuotoksia Gegege no Kitarosta aina Osomatsu-saniin asti. Entä tekeekö "animemainen" piirtotyyli sarjasta animen? Onko esimerkiksi Avatar: The Last Airbender anime? Sarja muistuttaa kenties piirtotyyliltään animea ja poikkeaa tyyliltään monesta muusta länsimaisesta sarjasta. Monet kyseisestä sarjasta pitävät ovatkin myös animefaneja. On toisaalta niinkin, että jokin sarja usein halutaan leimata animeksi, jos tekijätiimissä on hiukkaakaan japanilaisia. Sherlock Koira on suomalaisten julkaisijoiden mielestä Miyazakin anime, vaikka suuri osa tekijätiimistä tuleekin Italian puolelta (tässä tapauksessa määritelmän taustalla taisivat olla kaupalliset syyt). Kuinka suuri prosentti tekijöistä tulee olla japanilaisia, ennen kuin sarjasta tulee anime? Onko sillä lopulta edes mitään väliä?

Nyt harhauduimme kuitenkin jo sivuraitelle. Palataanpa aloittavaan toteamukseeni. Käytän nyt anime-sanaa sellaisista sarjoista, jotka tulevat suurimmilta osin japanista ja tarkennan tarvittaessa.

Kovin moni rakastamamme lastenohjelma on alkuperältään japanilainen. Kukapa voisi unohtaa esimerkiksi Peukaloisen retket -sarjan? Se perustuu ruotsalaisen Selma Lagerlöfin klassikkokirjaan, joten ei kai ole ihme, että Suomessa sitä pidettiin pitkään itävaltalaisena tai saksalaisena. Itävaltalainen sarja osittain kyllä onkin, mutta kuitenkin enimmäkseen toteutuksesta vastasi animefanien keskuudessa hyvin tunnettu Studio Pierrot (Perrotin tuotantoa muun muassa Naruto, Tokyo MewMew ja naurettava määrä muita animeja, joista olet tai et ole kuullut). Entä muistatko Taotaon? No hupsista, sekin on saksalais-japanilainen, ohjaajina Shuichi Nakahara sekä Tatsuo Shimamura. Entä Maija Mehiläinen? Saksalais-itävaltalais....-japanilainen. Tekijänä Nippon Animation. Maailman ympäri 80 päivässä? Espanjalaisen BRB:n ja Nippon Animationin yhteistyösarja. Kolme muskettikoiraa? Sama tarina. Alfred J. Kwak? Saksalais-hollantilais-japanilainen. Muumilaakson tarinoita? Mikäli et ole vielä kuullut kyseisen sarjan tarinaa, en voi muuta kuin onnitella. Olet luultavasti joko uusi näissä piireissä ja jostain syystä päätynyt valitsemaan minun blogini kaikista Suomen animaatioblogeista ensimmäiseksi luettavaksesi tai sitten... en minä vaan tiedä, kai olet onnistunut välttelemään tietoa varsin tehokkaasti.

Joitain vuosia sitten aloin muistelemaan erästä henkilökohtaisesti rakasta lastenohjelmaa, Pientä merenneitoa. En nyt puhu kaikkien tuntemasta Disneyn punapäästä ja hänen seikkailuistaan, vaan hänen blondin kollegansa Marinan omasta show'sta. Kyseisestä piirretystä mieleeni jäi erityisesti kaunis alkutunnus, joka oli toisenlainen kuin missään muussa senikäisenä nähneessäni sarjassa. Pienestä merenneidosta on hiukan haastava löytää tietoa (kiitokset Disneyn elokuva-kaimojen), mutta sekin osoittautui (yllätys, yllätys) ranskalais-japanilaiseksi animeksi, joka tunnetaan nimellä Ningyo hime Marina no bouken. 

Kaipasitko nostalgiapärinöitä? Etkö? Saat ne silti, ole hyvä!

Miten näin moni anime päätyi Suomeen? Tai suurempi kysymys: miksi en tiennyt, että ne olivat animeja? Jaa-a, olihan Japani aikanaan varsin vieras paikka tavalliselle suomalaiselle. Moni anime päätyi Suomeen enkku- tai ruotsidubin kautta, joista japanilaiset kulttuuriviittaukset oltiin usein saksittu taitavasti pois. (Tokyo MewMewin jenkkiversiosta leikeltiin pois vähän muutakin kuin Japanin kulttuuria (onko sana kirkko Ameriikassa lastenohjelmien kiellettyjen sanojen listalla?) Jostain kumman syystä itäistä animaation ihmemaata tunnuttiin suorastaan kammoksuttavan täällä päin. Missä syy? Ken tietää. Animea kuitenkin näytettiin Suomessa, ja siitä tykättiin. Mokiakin tuli niin dubbauksen kuin sarjavalintojen kohdalla. Täällä ei ihan tajuttu, että piirrettykin voi olla vanhemmalle yleisölle suunnattua. Kyllä, puhun Hopeanuolesta. Mitä taas tulee dubbimokiin, no, googlaappas "Agapio Racing Team". Saatpahan päivän naurut.

Mikä japanilaisissa piirretyissä oikein viehättää? (Lapsille suunnatut) animet eivät aliarvioi lapsia. Vaikeitakin asioita käsitellään, mutta henkilökohtaisesti en ole ikinä kokenut traumatisoituneeni. Tai, kyllähän niitä traumojakin on tullut, mutta ne eivät ole niin vahvoja, että kulkisivat mukana koko elämän. Enemmän ne ovat tasoa "ai joo, se pelotti silloin pienenä". Moni on varmasti pelännyt Joulupukkiakin, mutta tuskin valkoparta vanha ukki saa vielä pitkin aikoihin kokea sensuurin hammasta. Jos jokin asia pelottaa, sitä varten pitää olla turvalliset aikuiset lähellä. Ei kukaan voi olettaa, että televisio kasvattaa lapset vanhempien puolesta.

Olen kiitollinen Alfred J. Kwakille. Sen avulla opin ilmastonmuutoksesta ja diktatuureista ilman, että maailmankriisejä oksennettiin kerralla eteeni. Olen kiitollinen Maailman ympäri 80 päivässä -piirretylle. Sen avulla opin 1800-luvun maailmasta. Olen kiitollinen Muumilaakson tarinoille. Mitäpä muutakaan olisin katsonut nuhakuumeisena kotona istuessani? Ilman japanilaisten uurastusta, meidän suomalaisten kollektiivisesta nostalgiasta puuttuisi valtava aukko.

Psst, Yle. Antaisitko näille ohjelmille vielä tilaisuuden? Ne ovat sen arvoisia.

Kiitos kun jaksoit seurata monotonista höpinääni (teekin ehti loppua). Kohti uusia tuulia!