Kolme muskettikoiraa: jakso 3 (Pariisi, unelmien kaupunki)

 Välitehtäviä ja Tšehovin satula

Kauniita maisemia ja mukana sinnikäästi pysyvä satula.

D'Artgnan jatkaa kulkuaan Pariisia kohti jalan. Matkalla ohi ajavat vaunut räiskyttävät lätäköstä vettä hänen päälleen, ja päähenkilömme tapansa mukaan lähtee jahtaamaan vaunuja ja haastamaan riitaa. Päähenkilömme räyhätessä kuljettajan kanssa vaunusta astuukin yllättäen ulos kaunis nuori nainen ihmettelemään meteliä. D'Artagnan menee tietenkiin hämilleen ja alkaa pyytelemään anteeksi käytöstään, jolloin neiti puolestaam pahoittelee D'Artagnanin kastumisen puolesta ja tarjoutuu kuivaamaan tämän vaatteita nenäliinallaan. Koirasankarimme kysyy, kuinka kaukana hän on vielä Pariista ja saa huomata olevansa jo aivan kaupungin laitamilla. Neito vaunuineen jatkaa matkaansa D'Artagnanin tajutessa, että tämän nenäliina unohtui vahingossa hänen haltuunsa. Niin päähenkilömme jatkaa kulkuaan, toivoen vielä tapaavansa neidin uudestaan.

Kaupungissa hän ensi töikseen yrittää hakeutua de Trevillen puheille, mutta saa kuulla ettei sinne niin vain päästä ilman virallista ajanvarausta. Muskettisoturiksikaan ei niin vain päästä, sillä hänen olisi ensiksi osoitettava pärjäävänsä kamppailussa muiden kokelaiden kanssa. D'Artagnan vetäytyy paikalta etsien lähintä paikkaa, jossa voisi ostaa uuden miekan. Hän löytää kuin löytääkin asekauppiaan, mutta joutuu toteamaan, ettei hänellä ole rahaa riittävästi miekkaan. Sen sijaan hän tarjoutuu työskentelemään kauppiaalle ansaitakseen miekan. Niin hän päätyykin miekkoja teroittamaan. Hänen ohitseen ajaa vaunuilla aikaisempi nuori neiti, joka ihmettelee D'Artagnanin tekemisiä.

Aikansa uurastettuaan D'Artgnan saa lopulta ansaittuaan itselleen miekan. Hänen jo lähdettyä tulee sama nuori neiti kauppaan kyselmään, onko nuorukainen tavattavissa siellä. Vastaus on kieltävä, mutta hän saa kuulla, että D'Artagnan työskenteli ansaitakseen itselleen miekan. Miekka jonka hän sai oli kuitenkin huonoa tekoa. Nuori nainen ilmoittaa haluavansa ostaa kelvollisen miekan. 

Samaan aikaan D'Artagnan harhailee kadulla, vailla yösijaa tai ruokaa. Hän saa selkäänsä paikallisilta katurikollisilta, vaurioittaen juuri saamaansa miekkaa. Pahasti telottuna hän yrittää korjata vääntynyttä miekkaa kivellä takomalla, saaden kaupungin vartijan peräänsä (irtolaisten kun ei sovi maleksia kaduilla). Päähenkilömme onnistuu pakenemaan, mutta kaatuu maahan lopen uupuneena erään talon edustalla. Ikkunasta hänen päällensä yllättäen kaatuu vettä, kun joku kastelee ikkunoita. D'Artagnan suutahtaa jälleen ja huomaa kastelijan olevan samainen neito, jonka hän aiemmin tapasi. Tämä esittäytyy Julietteksi ja kutsuu läpimärän ja rättiväsyneen päähenkilöllemme yöksi kotiinsa.

Jaksossa päästiin näkemään mukavan paljon hienoa arkkitehtuuria.

Tervepä terve jälleen. Täällä taas kirjoitellaan tauon jälkeen. Paljon on ehtinyt tapahtua, enkä ole tätä blogia hetkeen muistanutkaan töiden ja opiskelun keskellä.

---

D'Artagnan. Kultapieni. Lapsirakas. Se satula. Nakkaa nyt jo mäkeen se satula. Tässä alkaa jo mennä hermot.

Vaan ei, päähenkilömme itsepäisesti raahaa satulaa mukanaan kuin se olisi hänen kallein aarteensa. Ja onhan se hänen kallein omaisuutensa, nyt kun hän on onnistunut hankkiutumaan eroon suurimmasta osasta matkalle varatuista rahoistaan, hevosestaan ja miekastaan. Vaan mitä hyötyä on satulasta, jonka alle ei löydy hevosta? Koko esine tuntuu olevan mukana vain, jotta D'Artagnanin matkanteko tuntuisi entistä surkuhupaisammalta. Lopulta Pariisissa asekauppias tarjoutuu ostamaankin satulan, vaan itsepäinen poikarukka kieltäytyy sitä myymästä.

Mutta se satulasta, tämä jakso nimittäin tarjoaa sarjan ensimmäisen "fillerin". Se kun ei varsinaisesti pohjaudu lainkaan kirjaan. Jakso tuntuu kuitenkin kohtuullisen hyvältä pohjustukselta Pariisin seikkailuille, kirjassa muistaakseni ei edes käyty läpi kunnolla, miten D'Artagnan sai taas kunnon miekkan itselleen.

D'Artagnan jatkaa tässäkin jaksossa edellisistä jaksoista tutuksi tullutta linjaa, haastaen riitaa jokaikisen vastaantulijan kanssa. Huvittavaa kyllä, tämä on edelleen erittäin uskollista alkuperäsversion D'Artagnanin käytökselle. Erona on vain se, että tässä adaptaatiossa D'Artagnanin käytös saadaan tuntumaan ongelmalta, sillä koirarukka päätyy käytöksensä vuoksi ongelmatilanteesta toiseen.

Tässä jaksossa myös viimein esiteltiin uusia vakituisia hahmoja. Juliette, nuori neiti, jonka vaunut vihainen D'Artagnan pysäyttää.

ANIME.

Mikäli sarjan animaation japanilaistausta oli vielä epäselvä, Mademoiselle Julietten design tuskin jättää paljon arvailun varaan. Hän näyttää huvittavan paljon sekä väriskaalan että kasvonpiirteiden puolesta Sherlock Koiran Rouva Hudsonilta. Mahdollinen esivanhempi kenties? Hänen etunimensähän oli kovin ranskalaiselta kuulostava Marie. 

Juliette on tämän sarjan vastine alkuperäiskirjan Constance Bonacieux'lle. Hahmon rooli on sama, mutta asetelma on mennyt ymmärrettävästi kokonaan uusiksi, monestakin syystä. (Ensinnäkin hän oli kirjassa jo naimisissa...) D'Artanganin äkkirakastuminen tyttöön, joka nyt vain sattui olemaan ystävällinen päähenkilöllemme tuntuu huvittavalta, mutta samalla myös paljon uskottavammalta tässä sarjassa kuin kirjassa, sillä koira-D'Artagnan nyt on vielä teinipoika, jolle jokainen lievä ihastus tuntuu elämän suurimmalta rakkaudelta.

Ja lopulta selvisi, miksi sitä D'Artagnanin oli väkisin raahattava hevosetonta satulaa. Hänen mennessä tiedustelemaan muskettisoturiksi pääsyä, paikalla ollut vartija luulee häntä aluksi tallipojaksi. Jää nähtäväksi, tuleeko satulalle vielä muuta käyttöä tulevissa jaksossa vai onko kyseessä oikeasti vain yhteen keskinkertaiseen vitsiin säästetty Tsehovin ase.

Kaikkien fyysisten vammojen ja kolhujen lisäksi D'Artagnan tulee asesepän huijaamaksi. Ensin hän työskentelee koko päivän palkatta ja sitten hänelle myydään miekka, joka vääntyy kuin rautalanka jokaisesta vähänkin kovemmasta iskusta.

New weapon unlocked.

(Lisäksi mainittakoon, että asekauppias näyttää hämmentävän paljon Richard Scarryn piirroshahmolta.)

Tässäkin jaksossa D'Artagnanin päähenkilösuoja oli kovasti koetuksella, si llä hän sai jälleen kerran pahasti turpiinsa. Alkaako ollla jo aika huolissaan laskea aivotärähdysten lukumäärää? Onko D'Artagnanin kallo yhtä kestävä kuin Tintillä, joka tuntui saavan osuman päähän vähintään joka toisessa sarjakuva-albumissa.

Bonk.

Koska kyseessä on semi-historiallinen sarja, mieleni tekee jälleen hiukan arvostella tämänkertaisia pukuja. 1600-luku on tähän mennessä ollut vähän historiallisesti vieraampaa aikakautta, ainakin puvustuksen kannalta. Kaikeksi onneksi törmäsin taannoin Frock Flicks -nimiseen blogiin, joka on teksteilllään valaissut minua kyseisen aikakauden muodista. Näin ollen tietoni pohjautuvat pitkälti kyseiseen blogiin ja yksittäisin tiedonjyväsiin, joita olen keräillyt Karolina Zebrowskan YouTube-kanavaa katselessa (suosittelen kovasti vilkaisemaan).

Jaksossa näkyvien tausta- ja sivuhahmojen puvustus on mielestäni mukiinmenevää, mitään erityisen räikeää ei silmiini osunut. Päähineitä näkyy sarjassa kovin kiitettävän paljon, ne kun ovat olleet historiallisesti melkein välttämättövyys ulkona liikkuvalla väellä. Jostain syystä moderni elokuvateollisuus tuntuu vihaavan hattuja ja käyttää niitä niin minimaalisesti kuin vain mahdollista.

Kenties eniten mainitsemisen arvoinen on Julietten asu. Mekko itsessään on aivan kiitettävän 1600-luvun tyylinen ja pikaisen Wikimedia Commons -selailun jälkeen löysin ainakin muutaman sitä muistuttavan asun aikakauden maalauksista. Tietenkin yksityiskohdiltaan mekko on varsin pelkistetty, mutta niin on ollut jokainen muukin tässä sarjassa nähty asu, luultavasti ihan animaatioteknisistä syistä. Sen sijaan hiuksissa olisi toivomisen varaa. Kyseisenä aikana pitkien hiusten kiinni sitominen nutturalle oli käytäntö. Etenkin ulkona liikkuvan hienon neidin kuvittelisi niin tekevän. Toki täytyy ottaa huomioon hahmon ikä. D'Artagnan vaikuttaisi maksimissaan 16-vuotiaalta, joten kuvittelisin Julietten olevan samaa ikäluokkaa. Alaikäisille lapsille pukukäytännöt eivät useinkaan olleet aivan niin tiukkoja. Tosin silloinkin pitkinä hulmuavat hiukset tuntuvat epätodennäköiseltä tyylivalinnalta. Lisäksi Juliette yhtenä harvoista hahmoista koko sarjassa kärsii ikävästi hatun puutteesta. Tämä on sääli, sillä olisi ollut kiva nähdä hänelläkin jokin hieno aikakaudelle sopiva päähine.

Mainittakoon vielä, että sarjan kertoja ei vieläkään tunnu yhtään sen vähemmän ärsyttävältä. Varsinkaan kun suomidubissa kertojaosuuksia on huomattavasti enemmän kuin espanjankielisessä versiossa. Erityisen huvittavalta (ja turhauttavalta) tuntuu yritys vääntää muskettisoturien ikoninen tunnuslause "Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta" jokaikisen jakson loppuselostukseen, riippumatta siitä, kuinka hyvin tai huonosti se tilanteeseen sopii. Tai siis tunnuslause ja tunnuslause, alkuperäisessä kirjassa se mainittiin kerran ja muistaakseni silloinkin mudossa "Kaikki yhden, yksi kaikkien puolesta." Liekö syynä sitten Hollywood vai teatteri, mutta jossain vaiheessa tunnuslause niin vääristyi kuin muuttui ylikäytetyksikin.

Seuraavassa jaksossa esitellään käsittääkseni viimein itse sarjan nimikkohahmot. Odotan innolla sen kuulemista, kuinka suomalaiset ääninäyttelijät ovat päätyneet hahmoja tulkitsemaan. Erityisesti uteliaisuutta herättää Aramis, jonka ääninäyttelijä on minulle käytännössä täysin tuntematon.

<- To be continued...

Ja matka jatkuu kohti seuraavia turpiintulemisia.