Taideopiskelijoiden tapaus

 Kun kaikki animaattorit lähtivät kotiin

Saanko esitellä tämänkertaiset sivuhahmomme:
Monsieur Kierrätysdesign, Monsieur Ronald McDonald,
Mademoiselle Hudson 3.0: Limited Blue Edition sekä
Monsieur En-ole-David-tämä-ei-ole-peruukki.

Eräänä päivänä tapausten puutteesta tylsistynyt Holmes saa asiakkaakseen nuoren ranskalaisen taideopiskelijan. Tämä kertoo kolmen opiskelijaystävänsä mysitsestä katoamisesta. Samoihin aikoihin Iso-Britanniassa on alkanut esiintyä harvinaisen paljon väärennettyjä tauluja. Holmes ja Watson lähtevät vierailemaan erääseen taidegalleriaan ja saapuvat sopivasti todistamaan huutokauppaa. Holmes tunnistaa Moriartyn kätyreineen olevan myymässä erästä taulua. Kaiken takana on taas kerran Moriarty, joka on kidnapannut opiskelijat väärentämään hänelle maalauksia.

H&co. alkavat tutkia erästä väärennöstä ja havaitsevat sen esittävän erästä paikkaa Scotlannissa. H&W lähtevät Scotland Yardin kanssa Scotlantiin. Pian he löytävätkin etsimänsä paikan. Seuraa takaa-ajo, jonka päätteeksi M&co. pakenevat, mutta rahat ja kadonneet opiskelijat löydetään.

Holmesille tähän jaksoon ilmestyneet hanskat jäivät vaivaamaan...

Punainen filtteri tuli näköjään jäädäkseen. Suomijulkaisun loppupään jaksojen tallenteet ovat kai olleet huonossa kunnossa tai jotain vastaavaa.

Muistatteko, kun edellisessä postauksessani jäin kaipailemaan Holmesin viulunsoittoa? Tässä jaksossa saimmekin yllättäen nähdä Vulpes vulpes -etsivämme soittelemassa viulua tylsistyneenä sohvallaan, ihan niin kuin kirjoissa. Ja saman tien sain huomata, että kannattaa varoa, mitä toivoo. Sillä se, mitä näimme, oli tämä:

Yksi referenssikuva. He olisivat tarvinneet vain yhden mallikuvan, jotta olisivat osanneet piirtää viulun ja soittoasennon oikein. Miyazaki olisi varmasti tehnytkin niin. Mutta sen sijaan saimme nähdä kuusikielisen, leukatuettoman viulun, jota Herlokki Solmusemme rääkkää väärällä soittoasennolla. Jousi näyttäisi olevan väärin päin ja sahaa vieläpä koko matkaa tallan ja otelaudan välillä. Todellisuudessa sellaisella huitomisella saisi aikaan ääniä, joita voi kuvata vain sanoilla kynsi ja liitutaulu. Sentään eivät edes näyttäneet Holmesin vasenta kättä, viimeistään siinä kohdassa jopa asiaan perehtymätön olisi huomannut, että musiikki kuuluu eri tahtiin kuin kädet ja jousi liikkuvat. Ja kaiken olisi korjannut edes yksi mallikuva! Luulisi, että jopa ennen internetaikaa olisi ollut helppoa saada sellainen käsiinsä...

Kaiken lisäksi Holmesin yhtäkkinen apaattisuus oli minusta vähintäänkin epäilyttävää. Aikaisemmin olemme nähneet hänet aina täynnä intoa ja tarmoa lähteä seikkailemaan. Apaattinen hän oli vain silloin, kun ei löytänyt johtolankoja. Tylsistyneenäkin hän yleensä tekee kemiallisia kokeitaan. Mikä on siis tämä esiin tupsahtanut motiavaation puute? Sankarimme onnistuu viettämään kokonaisen päivän sohvalla maaten. Lähinnä mieleeni juolahti, mikä tälle olisi selityksenä Holmes-kirjallisuuden perusteella. Kirjoissa mestarietsivämme käytti satunnausesti kokaiinia, varsinkin tylsistyneenä. Tuohon aikaan tämä ei ollut laitonta eikä edes niinkään paheksuttua, sillä huumausaineiden vaaroja ja haittoja ei kunnolla ymmärretty. Jotkut pitivät  niitä jopa terveellisinä. Watson sai Holmesin kuitenkin lopettamaan huumeidenkäytön sarjan mittaan (ilmeisesti edes jotkut näkivät, että se ei ollut terveellistä). Koiraeläin-Holmesimme käytös tässä jaksossa vihjaa melkein siihen suuntaan, että kelpo mestarietsivämme ei olekaan ihan niin päihteetön kuin yleensä annetaan ymmärtää...

En voinut myöskään olla ihmettelemättä, miksi ihmeessä rikollisten puute alkoi nyt yhtäkkiä vaivata. Eihän Holmes tähän mennessä muita tapauksia olekaan selvittänyt kuin Moriartyn aikaansaannoksia. Luulisi tällaisten odottelujaksojen olevan ihan normaalia hänen arjessaan, hän toimii vain silloin kun pääpahiksemme on kehitellyt jotain uutta.

Pian sain huomata, että alun viuluhirvitys oli vasta alkusoittoa tämän jakson animaatiotasolle. Muistatte varmaan, miten Kadonneen junavaunun arvoitus -jaksossa totesin, että animaatio oli sujuvaa, vaikka hahmojen piirtotyyli sattui silmiin. Tällä kertaa kyseessä oli juuri päinvastainen. Piirtotyyli oli edellisten jaksojen tasoista ookoota, mutta hyvänen aika sitä animointia! Uudelleen ja uudelleen kierrätettyjä pätkiä, sutaistuja hahmoja ja välillä suorastaan lagaavan näköinen framemäärä. Esimerkiksi eräässä kuvassa ovea murtamaan menossa olevat poliisit pätkivät paikalle kuva kuvalta. Tuli kyllä ikävä Miyazakin ajan sulavaa animaatiota, jossa jokainen hahmo liikkui muutenkin kuin yhden framen sekuntivauhdilla. Lisäksi suorastaan häiritseväksi muodostui myös se, kun aina välillä kahden hahmon keskustellessa loput ruudulla näkyvät hahmot jäätyivät paikoilleen suorastaan kuolleen näköisinä. Erityisesti Watson.exe lakkasi toimimasta niin usein, että teki melkein mieli epäillä hänellä jonkin sortin aivovauriota. Kaiken kaikkiaan animaation taso romahti sarjan alkupuoleen verrattunan niin paljon, etten tiedä itkeäkö vai nauraa. Pitää siis kai vain nauraa vedet silmissä.

Tässäkin kohdassa Watson tuijotti tyhjyyteen ties kuinka kauan...

Yrittäkääpä arvata piirtotyylin perusteella, millä kuvan hahmoista ei ole
vuorosanoja. Ja Watson jäätyi taas, käynnistetään uudelleen.

Ja pienenä havainnollistuksena: tältä kolikot
näyttivät Miyazakin ohjaamassa jaksossa...

...No, tältä ne näyttävät nyt! Säästämistä, säästämistä...

Mitä taas tulee juoneen, se tietyllä tavalla töpeksittiin alusta saakka. En ole mikään taideasiantuntija, mutta jos jotain ennestään tuntematonta kuuluisan taiteilijan tekemää maalausta myydään yhtäkkiä huutokaupassa, luulisi ihmisillä heräävän edes jonkinlaisia kysymyksiä sen aitoudesta. Varsinkin kun tämä väärennös oli taideopiskelijoiden tekemä. Kaiken lisäksi olen saanut sellaisen käsityksen, että öljyvärin kuivuminen kokonaan vie aikaa. Jos maalaus on yhtenä päivänä valmis ja seuraavana päivänä galleriassa, luulisi ihmisten havaitsevan, että se on vastamaalattu. Varsinkin kun oikeasti vanhoissa maalauksissa ikä näkyy jo kankaassa ja värisävyissä.

Tässä mestariteoksemme! Italialaisen maalarin maalaus
Skotlannista ranskalaisten maalarien maalamana!

Skotlantilaisesta linnasta taas oltiin tehty tilanteeseen sopiva takaa-ajolavaste. Sen rakenteessa ei ollut mielestäni mitään järkeä. Miksi joka paikassa on tyhjyyteen johtavia ovia ja hillittömän korkeita torneja, joissa ei lopulta ole mitään muuta kuin portaat ja kattotasanne? Parhaalla mielikuvituksellakaan en kykene kuvittelemaan, mikä moisen arkkitehtuurin pointti on.

Mitä ovat nuo kiviröykkiöt tornin päällä?

Entä miksi ihmeessä linnassa olisi tällainen ovi ja portaikko?

Jotta tämä kaikki ei menisi vain jakson mollaamiseksi, sanottakoon nyt sitten jotain positiivistakin. Holmes oikeasti tunnisti Moriartyn valepuvussa. Olen hyvin kyllästynyt päähenkilöiden kasvosokeuteen, joten oli vaihteeksi mukava nähdä jollakulla oikeasti havainnointikyky. Ja oli se loppujen lopuksi aika varomatonta Moriartylta olla itse paikalla meklarina kun tauluväärennöksiä myytiin.

Ei hyvänen aika näitä Moriartyn valeasuja...

Lisäksi Moriartyn pterodactylus-kopteri-lentokone-tsydeemi teki paluun. Moriarty taitaa olla todella kiintynyt siihen, kun kokoaa sen uudestaan ja uudestaan palasista.

Mitä taas tulee jakson loppuvitsiin, sain taas aihetta facepalmiin. Aina kun jossain sarjassa ollaan Roomassa, näkyy Colosseum, Ranskassa Eiffel-torni, Egyptissä pyramidi, Lontoossa Big Ben. Joten yrittäkääs vaan arvata, mikä nähtiin lopulta, koska oltiin kerran Skotlannissa. Arvauksia? 

Oikein arvanneille kymmenen pistettä ja
kuvitteellinen Papukaija-merkki.

Voi miten omaperäistä! Aina kun ollaan Italiassa, ollaan Roomassa. Aina kun ollaan Ranskassa, ollaan Pariisissa. Totta kai siis ollaan Loch Nessin rannalla, kun ollaan Skotlannissa! Eihän siellä muuta olekaan... Ja totta kai juuri sillä hetkellä tämä araksi ja harvinaiseksi väitetty kryptidi putkahtaa näkyviin.

Vierailevien tähtiemme ääninäyttely antoi taas kerran syytä tuskastuneeseen nauruun. Ellei olisi kerrottu, että arvoisat taideopiskelijamme olivat ranskalaisia, en olisi kyllä osannut arvata sitä. Ilmeisesti ääninäyttelijöille kerrottiin, että ärrävikaisuus kuulostaa riittävän ranskalaiselta. Sen tämä tiimi kyllä osasi, pakko sanoa. On vain valtava sääli, ettemme kuulleet sen enempää ranskalaisuuksia, ottaen huomioon, että ääninäyttelijöiden keskuudessa työskenteli itse Matka maailman ympäri -sarjan Passepartout. Olisivat saaneet pyytää Jarmo Koskelta neuvoja ranskalaisen imitointiin, hän kuitenkin hallitsi sen aikoinaan taitavasti.

Maailman ympäristä puheen ollen, Moriartyn ääni kuulosti tässä jaksossa oudosti Transferilta. Kuitenkin Moriartyn roolia veti tässä jaksossa Jarmo Koski, ei Heikki Määttänen.

Mitä tästä jaksosta jäi lopulta käteen? Ainakin pari meemipohjaa. Ihan totta, tästä jaksosta löytyi ei vain yksi, vain peräti kaksi sopivaa pohjaa Uncle Sam -meemiin. 

"Watson, I want YOU to look at that man"

"Todd, Smiley, I want YOU to look after those students!"

Loppujen lopuksi täytyy sanoa, että melkein tekisi mieli siteerata erästä Moriartyn repliikkiä tästä jaksosta: "Minulta menee päivä pilalle!" Ehkä tämä jakso ei kuitenkaan ole tarpeeksi huono kokonaisen päivän pilaamiseen. Mutta alan olla iloinen, että tämä sarjan suomijulkaisu alkaa lähestyä kohti loppuaan, nämä myöhemmät jaksot eivät vaan ole järin loistavia.

Ja näin siis tuli tämäkin jakso kahlattua läpi. Seuraava jakso näyttäisi olevan juuri se, jonka kuvittelin alun perin Miyazakin ohjaamaksi. Saa nähdä onko sen taso edes sinne päin oleva. Ensi kertaan siis!

Onneksi meillä on sentään yhä Todd ja Smiley...