Lyömätön lentokone

 Upea, loistava, kamala, hyvä, huono jakso

Hetkonen! Rouva Hudsonhan oikeasti tekee tässä jaksossa asioita!

Moriarty&co. saavat päähänsä varastaa lentokoneen moottorin nuoren lentäjän, Macin verstaalta, jossa tämä on kehitellyt sitä. Mac ja tämän morsian Helen ovat kuitenkin rouva Hudsonin vanhoja ystäviä, joten eipä aikaakaan kun Sherlock Holmes ryhtyy selvittämään tapausta. Lehdestä heille selviää, että Moriarty on ilmeisesti liittänyt moottorin lentokoneeseensa ja aikoo osallistua sillä Englannin kanaalin yli lennettävään kilpailuun, johon Macin aikoi osallistua. Rouva Hudson sekä H&W lähtevät Ranskaan yhdessä Macin kanssa tarkoituksena osallistua kilpailuun ja estää Moriartyn aikeet. Kisasta tulee täysi kaaos Moriartyn sabotoitua suurinta osaa koneista. Lopulta vain Moriartyn, Macin sekä rouva Hudsonin koneet ovat ilmassa. Seuraa ilmataiselu, jonka päätteeksi Moriarty ja kumppanit joutuvat jättämään lentokoneensa ja tekemän pakkolaskun. Holmes&co. pääsevät onnellisesti lennettyä kanaalin yli.

Ja tämänkertaiset sivuhahmot, joista emme ole koskaan aiemmin
kuulleetkaan ja joita emme näe enää koskaan tämän jakson jälkeen...

Rääh.

Tuo oli tuskastunut huudahdus. Tuskastunut siitä olotilasta, jonka tämä jakso jätti. Koko tämän sarjan katsomisen aikana tässä on jakso, joka aiheuttaa kaikkein ristiriitaisimman olon. En muistanut siitä etukäteen juuri mitään, sillä jostain syystä en ole katsonut sitä kovin montaa kertaa.

Tämä ei ole huono jakso. Kaikki olisi kovin yksinkertaista, jos tämä olisi huono jakso. Jos kuvalaatu, animointi tai käsikirjoitus takkuaisi, olisi paljon helpompaa muodostaa mielipide tästä jaksosta. Jos ongelma olisi samankaltainen kuin aiemmissa jaksoissa, joista en ole tykännyt, syytä ihmetykseen ei olisi. Mutta niin ei ole. Tämän jakson animaatiojälki on upeaa seurattavaa eikä juonessakaan ole moittimista. Saimme nähdä upeaa ilmataistelua, hauskaa sähellystä sekä hienosti toteutettuja kohtauksia. Tämä jakso ei noudata tyypillistä kaavaa ja viittaa aiemmin tapahtuneisiin jaksoihin. Se sai minut nauramaan enemmän kuin yksikään toinen jakso hetkeen. Jos en olisi nähnyt tätä aiemmin Miyazakin ohjaamia jaksoja, pitäisin tätä loistavana jaksona. Mutta kun olen.

Ja siinä tämän jakson ongelma piileekin.

Aloitetaanpa ihan alusta. Jakso alkaa kaikin puolin lupaavasti, meille esitellään tämänkertaiset sivuhahmot sekä Moriartyn tämänkertainen suunnitelma. Näemme kehnosti toteutetun moottorivarkauden, joka päättyy verstaalla syttyvään tulipaloon. Moriarty ja kumppanit säntäävät takaisin verstaaseen sammuttamaan aikaansaamaansa tulipaloa, mikä aiheutti taas pienen hymynkareen. Rikollisemme välittävät niin paljon muista, että ovat valmiit syöksymään auttamaan, vaikka kyseessä olisi heille täysin tuntemattoman henkilön varasto ja koti. He välittävät. 

Eikä kukaan kiittänyt heitä sammutusyrityksistä...

Seuraavaksi saamme kuulla, että vierailevat sivuhahmomme ovat rouva Hudsonin vanhoja tuttuja lentäjäajoilta. Pisteet sen kun nousevat. Tässä sarjassa viitataan niin harvoin edellisiin jaksoihin, että viittausten näkeminen on aina plussaa. Emme ole aiemmin kuulleet Helenistä ja Macista, mutta emme toisaalta ole kuulleet muutenkaan paljoa rouva H:n tuttujen nimiä. Joka tapauksessa, näemme paljon hauskaa kohellusta, minkä jälkeen saamme riemastua siitä, että taloudenhoitajattaremme jättää vaihteeksi taustastatistin paikkansa ja tulee mukaan seikkailuun, lentäen tällä kertaa itse konetta.

Tässäpä vasta harvinainen ilme rouva Hudsonin kasvoilla.

Päästään Ranskaan, kilpailu on alkamassa, kaikki vaikuttaa jännittävältä. Ehdin miettiä, miten Moriarty aikoo oikeasti voittaa lentokilpailun omalla koneellaan (vaikkakin lainamoottorilla) sen sijaan että vain pöllisi palkinnon. Tietenkin mukaan on taas heitetty tyypillistä koneiden sabotointia, mutta sitähän me osasimme jo odottaakin Moriartylta. Ehdin sinä aikana kuitenkin ihastella sitä, että hän sabotoi lähes kaikkien muiden koneita, paitsi rouva Hudsonin. Hän siis muistaa tämän edelleen, eikö niin?

Kolme konetta on ilmassa. Totean ääneen, että on mukavaa katsoa vaihteeksi hyvää jaksoa. Kaikki odottavat jännittyneinä, mitä tapahtuu seuraavaksi. Moriarty lentää lähemmäs Hudsonin konetta. Näemme Watsonin pelleilyä, kun hän heittelee rouva Hudsonin tekemiä eväitä Moriartyn porukoiden naamalle. Ehdin jo salaa toivoa, että kenties näemme jonkinlaisen reaktion pääpahiksemme tai kelpo vuokraemäntämme kasvoilla, kun he näkevät toisensa. Kai he itsekin edelleen muistavat katsojillekin unohtumattoman kohtaamisensa sarjan alkupuolelta?

...

Moriarty käynnistää lentokoneensa konekiväärit ja alkaa ampua kohti rouva Hudsonin konetta.

...

Mitä?

Miksi ihmeessä? Miksi ihmeessä hän tekisi niin? Miksi ihmeessä Moriarty yrittäisi tappaa henkilön, johon hän ehti kiintyä tämän lyhyen piilopaikassa vierailun aikana? Miten Moriarty voisi unohtaa lupauksen, jonka antoi rouva Hudsonille sarjan alussa? Kuinka käsikirjoittajat saattoivat unohtaa?

"Lupaan, etten käytä teitä enää koskaan aseena kamppailussani Holmesia vastaan." tai tekstitetyssä japaniversiossa: "Yhden asian voin luvata. En enää ikinä sotke teitä suunnitelmiini."

Missä on aikaisemmassa lentelyjaksossa nähty reaktio? Missä on tunnistamisen hiven, joka näkyi Moriartyn sanoissa ja ilmeissä jaksossa Doverin valkoiset kalliot? Mitä täällä tapahtuu?

Kuten lukijat ovat ehkä huomanneet, en ole enää hetkeen pitänyt Moriartya täysin pahana. Nyt toisella katselukerralla sarja on antanut niin paljon viitteitä sille, että hänessä on hyvääkin. Että hän on vain kovaonninen kaveri, jota elämä on kohdellut karusti ja josta on siksi tullut katkera yhteiskunnalle. Että kaikissa hänen tekemissään rikoksissa on lopulta kyse vain hänen ja Holmesin välisestä kissa ja hiiri -leikistä. Hän haluaa osoittaa maailmalle, että hän on nero. Hän voi olla häikäilemätön, hän voi olla julmakin toisinaan, mutta paha hän ei ole pohjimmiltaan. Sellaisen kuvan tämä sarja on antanut minulle Moriartysta. Että hänet voisi kääntää pois rikoksen poluilta, jos joku välittäisi. Rouva Hudson välitti. Siinä jaksossa saimme kuulla Moriartyn itsensäkin toteavan, että hänen elämänsä voisi olla kokonaan toisenlaista, jos hän olisi tavannut rouva Hudsonin aiemmin. Hän myönsi, että kaikki voisi olla toisella lailla, jos hän olisi saanut osakseen välittämistä. Kuitenkin hän kai jotenkin tajusi, miten toivotonta hänen elämänsä rikollisuuden kierteessä on. Ehkä siksi hän ei halunnut vetää rouva Hudsonia samaan elämään. Ettei tämä joutuisi kärsimään. Sellainen rikollinen Moriarty on.

Tämä jakso kuitenkin sotkee kaiken tämän, ja vielä enemmänkin, kuten vielä sain nähdä.

Typertynyt reaktioni sai vielä jatkoa, kun ilmataistelu eteni pidemmälle. Kun Holmes onnistuu hyppäämään Macin koneesta Moriartyn mustan lentohärvelin päälle, näemme dramaattisen taistelun koneen siivellä. Moriarty kaartaa konettaan, jolloin Holmes putoaa siiven reunalle roikkumaan. Pääpahiksemme komentaa Toddin&Smileyn menemään siivelle ja pudottamaan hänet sieltä alas. 

Tässä kohtaa ensimmäinen kysymykseni koskee Smileyta. Aiemmin Smiley itki, kun luuli Holmesia kuolleeksi. Smiley on pidellyt sarjan aikana usein asetta kädessään, suunnannutkin sen muita kohti, mutta minulla on aina ollut sellainen mielikuva, että hän ei oikeasti haluaisi tai kykenisi tappamaan ketään. Hän on liian herkkämielinen ja empaattinen luonne sellaiseen.

Is it a bird? Is it a plane? No, it's the Detectiveman!

Niin kuin tähän mennessä tapahtunut ei olisi ollut tarpeeksi, seuraavaksi vinksalleen menee itse rouva Hudson. Jo aikaisemmin tässä jaksossa hän osoitti ensimmäistä kertaa jonkin sortin vihaisuuden kaltaisia tunteita ja vannoi muulle porukalle pysäyttävänsä Moriartyn itse. Tämä kuitenkin oli vielä ihan ymmärrettävää. Moriarty uhkasi hänen ystäviensä henkeä, joten tämä täytyisi pysäyttää. Kenties taustalla voisi olla myös se, että rouva Hudsonkin halusi Moriartyn jo lopettavan rikollisen uransa. Että Moriarty vapautuisi loputtomasta syöksykierteestään. Se mitä kuitenkin tapahtui seuraavaksi, aiheutti minun osaltanin entistä suurempaa hämmennystä.

Moriartyn uusi Lepakkomobiili.

Rouva Hudson ottaa pakkaamiensa eväiden seasta omenan ja nakkaa sen hyvin tähdätyllä heitolla kohti Toddia ja Smileyta, jolloin nämä putoavat siiveltä ja lähtevät syöksymään maata kohti. Laskuvarjot aukeavat ja nämä pelastuvat, mutta itsen koen jääväni tyhjän päälle. Nyt siis rouva Hudson tahtoo tappaa Toddin ja Smileyn? Moriartyn käytöksen olisi ehkä voinut juuri ja juuri selittää sillä, että hän ei tunnistanut koneen ohjaksissa olevaa naishenkilöä rouva Hudsoniksi. Mutta rouva Hudson tiesi tasan tarkkaan, että kyseessä olivat Todd ja Smiley. Olisiko hän oikeasti valmis tappamaan kaverukset, joiden kanssa hän siivosi ja laittoi ruokaa yhdessä ja joita hän kehui hyvän oloisiksi henkilöiksi (vaikea sanoa "ihmisiksi"). Eikö rouva H muista enää, että juuri nämä heput lahjoittivat hänelle kiitokseksi kalleimmat aarteensa, nopan ja marmorikuulan?

Tietenkin siinä kohtaa oli pelissä Holmesin henki ja Todd&Smiley olivat varustautuneet laskuvarjoilla. Siitä huolimatta tuntuu aika hurjalta, että hän oli valmis surutta ja ilmekään värähtämättä pudottamaan nämä kaksi mahdolliseen kuolemaansa.

Taistelu jatkui entiseen malliin, ja saimme nähdä monta eeppistä hyppyä ja ammuskelusekoilua. Kaikki tuntui kuitenkin minun kohdallani jo pilatuilta. Kuinka tämä jakso voi jatkaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut tuhottuaan ensin sen mielikuvan, jonka katsojat olivat ehtineet hahmoista muodostaa sarjan aikana?

Joka tapauksessa, kone sanoo pöt ja Moriarty joutuu hyppäämään koneesta ilman laskuavarjoa, hän oli ilmeisesti antanut ainoat alaisilleen. Hän selviää hengissä käyttämällä viittaansa laskuvarjona (tämä ei yllätä, onhan näitä logiikoita nähty ennenkin tässä sarjassa) ja laskeutuu turvallisesti tielle, missä Todd ja Smiley ovat jo tulossa häntä kohti kaiveltuaan jostain esiin vanhan tutun häkäpönttöauton. Ja he ajavat vahingossa pomonsa yli. Moriarty ei kuitenkaan osu renkaisiin, vaan sujahtaa mööpelin ali. Hänen viittansa kuitenkin takertuu auton pohjaan, minkä takia hän jää raahautumaan kotteron perässä maatapitkin raahautuen ja kaulastaan laitteessa kiinni roikkuen. Tämä jakso siis vielä vakavissaan yrittää vääntää huumoria siitä, että Moriarty oli vähällä hirttyä Toddin huonojen ajotaitojen takia? Sillekö tässä pitäisi nauraa?

Tämä ei vaan ole mielestäni yhtään naurun asia...

Lopuksi kaksi jäljellä olevaa konetta laskeutuu turvallisesti Englantiin ja sankarimme kokoontuvat Baker Streetille juhlistamaan voittoa. Rouva H hymyilee mitään muistamatta ja Watson vääntää todella huonon vitsin ("Onkohan Moriarty nyt allerginen täytekakulle.") minkä jälkeen Holmes vielä vääntää veistä haavassa ja toteaa: "Vain tappiolle!" Minkä jälkeen kaikki nauravat iloisina ja zoomaamme ulos, missä näemme Toddin ja Smileyn taluttamassa sairaalakuntoista pomoaan kotia kohti. Ja sillekin pitäisi kai nauraa?

Miten he voivatkaan olla juhlatuulella kaiken tämän jälkeen?

Ei. Tämä jakso jätti niin sanoin kuvaamattoman olon. Tämä jakso oli ensimmäinen, joka jätti minut puhtaasti vihaiseksi. Ja kaikesta huolimatta en siltikään voi syyttää siitä jakson tasoa, jossa ei ole mitään vikaa. Tämä jakso vain yksinkertaisesti näyttäytyy loistavana niille, joille aiemmat seikkailut eivät ole tuttuja, mutta potkii hiekkaa niiden naamalle, jotka ovat seuranneet sarjaa alusta asti. Tämä jakso esittää viittaavansa aikaisempiin jaksoihin, mutta tekee sen niin puolivillaisesti, että se jättää vain turhautuneen olon. Mielestäni ei ole reilua, että tekijät ensin antavat ymmärtää, että kunnioittavat Miyazakin toteuttamia jaksoja, mutta sen jälkeen vain tunkevat kaiken silppurista alas ja keittävät tuotoksesta puuroa, joka pakkosyötetään katsojille. 

Mieleni tekisi vaihtaa pari valittua sanaa niiden
heppujen kanssa, jotka vastasivat tästä jaksosta...

Mutta siitäkään huolimatta en voi sanoa tätä jaksoa huonoksi. Tämä jakso oli alusta loppuun hyvin toteutettu, jos se irroitetaan kontekstista ja tarkastellaan yksilönä. Mutta se ei sovi kokonaisuuteen. Muissakin jaksoissa on ollut epäloogisuuksia ja epätäsmällisyyksiä, jotka eivät sovi kuvioon, jopa Miyazakin ohjaamissa. Mutta tämä jakso oli kokonaan eri palapelin osa, joka silti yritettiin vasaralla ja pikaliimalla tunkea mukaan. Näin ollen minulle ei jää muuta vaihtoehtoa, kuin ajatella tätä jaksoa vaihtoehtoisena todellisuutena. Tai fillerinä. Jos ajattelen, että tämä jakso ei kuulu sarjan kaanoniin, voin ehkä joissain määrin rauhoittua ja siirtyä eteenpäin. Muuten tämä jakso kiusaa minua loputtomiin.

...

Tulipas vapautunut olo. Virkistävää, kun sai tunkea kaikki nuo ajatukset tekstiin. Tämän jakson olemassaolo turhautti minua ja häritsi keskittymistäni yrittäessäni opiskella. Nyt on kuitenkin kaikki purettu.

Tai ei ihan kaikki, mutta voimme siirtyä jo muihin aiheisiin.

Eräänä huvittavana yksityiskohtana tässä jaksossa näkyi se, että tekstaajien joukosta taisivat tällä kertaa puuttua englannin kielen taitoiset. Muutamassa kohdassa näkyvät tekstinpätkät ovat enimmäkseen järjetöntä sotkua, jota on suorastaan surkuhupaisaa verrata sarjan alkupuoleen, jossa Moriartyn kirjoittamat kirjeet olivat siistillä kaunolla kirjoitettuja ja englannin kieliopin kannalta moitteettomia. Parhaan naurun aiheutti ehdottomasti jaksossa näkynyt lehtiotsikko, jossa lukee suurilla kirjaimilla PAILOTT, kun puhutaan tulevista lentokilpailusta ja yllätäen ilmaantuneesta osallistujasta. Tai siis kyllä, sana pilot kirjoitetaan katakanoilla pairotto, mistä tekstaajarukka joutui ilmeisesti arvaamaan oikean kirjoitustavan.

Onko tuossa tekstissä muutenkaan yhtään mitään järkeä?

Ääninäyttelyssä korostui tällä kertaa Jarmo Kosken suoritus, sillä hän ääninäytteli tässä jaksossa pääproffan lisäksi myös vierailevaa tähteä Macia. Tuo puhetyyli oli niin tuttua kuunneltavaa, että välillä tuntui kuin olisi katsonut Alfred J. Kwak -jaksoa Sherlock Koiran sijaan. 

Huh-huh. Selvittiinpäs tämänkin jakson kanssa loppuun asti. Minusta tuntuu, että tämä olisi ollut yksi suosikkijaksoistani, jos Miyazaki olisi ollut mukana ohjaamassa sitä. Valitettavasti näin ei ollut ja lopputulos oli mitä oli. Kuitenkin olen nyt iloinen, että tämän jakson kanssa käyty tuska on nyt ohi. Vielä viimeinen jakso häämöttää edessä! 

See you next time...

Vielä bonuksena varmaan koko sarjan karmivimmat taustahahmot.

GRIAAH!!